torstai 17. maaliskuuta 2011

Hiuksia ja pikseleitä, eipä muuta.

On tullut aika yhdelle randomille "JEE!" momentille.



Olin miettinyt pitkään että on varmasti turkasen moinen urakka saada nuo Phantom!Mikun hiuket pysymään oikealla tavalla ja niin, ettei peruukista vain tulisi liian raskas. Mutta sitten kokeilin hankkimillani pikku hainhampailla ja neljä kappaletta niitä riitti vallan mainiosti pitämään tukkakilometrit ylhäällä! Vau. Ruusut saatan sitten rakentaa noiden hainhampasten päälle, ellen sitten niitä muulla tavoin joukkoon vielä napsauta. Niin ja peruukista ei tullut erityisen painava ja siihen olen myös tyytyväinen, sillä melkein pahimpia tietenkin ennätin pelkäämään. :3

Semi randomina lisä huomiona: Kuvassa oleva silmälappu on tullut Japanista ja se on aito japanilainen silmälappu, jota minulla nyt on pari ihan vain näitä Phantom!Miku ja Akito/Agito cosplayta varten. On kivat, täytyy myöntää.

Ja kun ollaan päästy hahmoihin, joista ei pahemmin ole kuvia muuta kuin yksi ja sekin vain kasvoista, niin voidaan siirtyä suosiolla pikseleihin. Listallanihan on ollut Keen jo hyvän aikaa, mutta nyt soppaan lisätään vielä Pokémon Black&White Ranger ♀



Tuo pääsi nopeasti "ehkä Bakaan" listan kärkeen, eteenkin jos mulla ei ole flunssaa silloin. :D Niin ja random cosplay ideoita otetaan toki vastaan, jos ehdotuksia halutaan antaa. Tämä vuosi on hiljaisempi omalta osaltani paljolti Hopeanuoli!musikaalin tähden. Siihen tullaan näkemään paljon vaivaa ja on jo nähty niin cosplay saa olla se toissijainen juttu. :3

torstai 3. maaliskuuta 2011

Puhtaampi puvun kantaja.

Tämä johdattakoon teidät aiheeseen:



Kyllä, voi vaikuttaa vähän kummalta että aloitan Cosplay-blogipostauksen hampaiden harjaukseen viittaavalla kuvalla. Vai tarkottaako tämä että olen ivallinen ja haluaisin että kanssa cosplay harrastajat kiillottaisivat valkeita nappejaan hivenen useammin? Tarkoitusperäni ei ole ilkeä, vaikka joku voisi niin vaikka luullakin. :D

Asian laita vaan on niin, että ainakin itse haluan cosplay kuviini (ja ihan muutenkin vain) valkeat ja siistit hampaat, jos ne kuvassa näkyvät. Tee ja kahvi ovat pahoja tummuttamaan purukalustoa ja molempia niitä erityisen mielelläni nauttisin. Sempätähden olen valinnut hammastahnakseni viime aikoina "valkoisemmat hampaat kahden viikon kuluessa" - tuotteita. Kyseiset tahnat ovat olleet Colgaten Sensation WHITE ja Pepsodentin WHITE system. Pepsodent on kulunut huonommin, sillä en pidä kyseisen hammastahnan koostumuksesta. Se on liian tönkköä tavaraa minun makuuni. Colgaten olen havainnut paremmaksi ja tulokset ovat hymyilyttäneet. Eli jos omaa hymyä valkoisemmaksi haluaa niin kannatta kokeilla! :3




Kun tähän hygieniaan päästiin niin mikäs sen mukavampaa kuin aiheesta jatkaa kuplivaa pintaa syvemmälle että saippua vähän silmiä kirpaisee! Animetapahtumat ovat usein kiitollisen täynnä ihmisiä, jotka huolehtivat hygieniasta ehkä jopa vähän paremmin kuin toiset. Kaikki eivät kuitenkaan tähän joukkoon lukeudu, meitä on moneksi. Toisinaan on pistänyt silmään kun conin ohjelmat ja muut sisältävässä lehtisessä kehoitetaan kävijöitä peseytymään. Välillä sille kyllä vähän nauraa ja ajatukset harhailevat "hikisiin nörtteihin". On kuitenkin sopivaa myöntää että conpäivän jälkeen varmasti kaikkien sukat hieman tuoksahtavat. Hygienia on hieno juttu sen puolesta ettei coneissa leviäisi epämieluisat hajut tai sitten ihan sellaiset pahat pöpöt. Siitä huolehtiminen tekee tapahtumasta mukavamman itselle ja muille, semi simppeliä. Käsienpesu erityisesti kannatta kun on paljon ihmisiä liikkeellä. Käsidesiin olen suhtautunut ehkä hieman negatiivisesti, sillä sellaisen ylikäyttäminen tuhoaa omat hyvät bakteerit. Näin ollen jos on mahdollista pestä kädet niin tarttuisin siihen vaihtoehtona ennemmin kuin käsidesipulloon.




Cosplayn puolesta on suotavaa että meikki tulisi puhtaalle iholle. Näin voit varmasti käyttää sitä suht samaa ihoa uudelleenkin! Conpäivän aikana meikkiä saatetaan lisätä ahkeraan, joten ne pitää myös muistaa pestä pois että ihohuokoset ja muut pääsevat vähän hengähtämään eikä naama joudu rappiolle. Cosplayn voi myös ottaa huomioon shampoon, hoitoaineen, suihkusaippuan, voiteiden ym. valinnassa. Voi kuulostaa hieman turhalta, totta kai. Kuitenkin jos esim. käyttää omi hiuksiaan cosplayssa, niin pienillä mutoksilla "pesukaavassa" voi saada haluttuja tuloksia. Hyvä pohja tupeeraukselle on se, että pesee hiukset illalla pelkällä shampoolla ja ei harjaa vaan korkeintaan tupeeraa ja tupeeraa sitten aamulla lisää. Tämä nyt oli pieni esimerkki, jota hyödynsin saadakseni taannoin seuraavanlaisen kampauksen:



Sen luomiseksi käytettiin toki muutakin, mutta oli tuossa pointti anyways. Lopuksi päätelmänä tästä kaikesta: "On hyvä huolehtia peseytymisestään vaikka te taidatte sen jo hyvin hoitaakin!" Hihi. Mutta valkoisemmat hampaat ovat oikeasti ihan kivat. Coniin mukaan mukavat suihkusaippuat! (Suosittelen Niveaa, koska Palmolive on allekirjoittaneen nenälle vähän liian hajustettua päänsärynlaukaisu kamaa)

Eikun pyyhkeet mukaan coneihin ja puhtaustasa-arvoa edustaen edistämään ahoy! ;DDD