lauantai 3. maaliskuuta 2012

Welcome to mainstream, can I have your Pokémons? Mitä?



Onko se Japani nyt äkkiä liian Mainstreamia, vai löytyykö muualtakin jo hyviä juttuja?
Ainakaan omissa cosplay suunnitelmissani on tosiaan ollut keikkausta ja kallistusta pois animun suunnasta. Omat suunnitelmat ja mietteet ovat pyörineet enemmänkin pelien, länsimaalaisten sarjojen ja näköjään myös elokuvien puolella. Varsinaiset manga- ja animehahmot edustavat sitten aika vähäistä lukumäärää - mutta sitäkin ylväämmin! Kyseessä kun oikeasti on hienoja hahmoja, ainakin näin omasta mielestäni.

On vähän puolittain harmittanut, ettei vastaan ole pamahtanut mitään hauskoja ja cossaamisen arvoisia animehahmoja. Mutta osa syynä tähän voi olla, että en niin kauheasti kauho läpi eri animusarjoja, ellei sitten ole tylsää. Ja tämä tylsyys pitää olla jo sitä puuduttavan puolesta, eli kyseessä on se piste että olen kauhonut läpi jo kaikki muut sarjat ym. mitä seuraan tai tykkään muuten vain katsoa.

Mutta muualta tuntuisi löytyvän mielenkiintoisia hahmoja. Lastenleluosastolla syyttä norkoilu ja Monster High lelujen tuijotus ajoi meidät seuraamaan saman nimistä animaatiota. No mitä sitten kävikään?

Tahtoo vain cossata nukkea, tämäkö paha?

Kyseisten nukkien asut ja idea miellyttivät. Desingit olivat erittäin yksityiskohtaisia, mutta tavallaan silti yksinkertaisia. Säväyttäviä kaiken kaikkiaan. Yläpuolen kuvan nukella (Operetta) on irrotettavan maskin alla kuviointi, joka ulottuu käsivarteen asti. Se muistuttaa kaunista nuoteista muotoutunutta palovammaa. Okei kuulostaa ehkä oudolta, mutta en mahda hämmentyneelle sepatukselleni paljoa. Kengissä on myös mm. nuottiavaimen muotoinen korko, joka ei kuitenkaan kuvassa näy niin hyvin. Juu. Se on vain hieno. ;;~;;

Sarjan animaatio on myös ihan miellyttävää, mutta eniten tässäkin pidin hienoisista taustan yksityiskohdista ja dubbauksesta. Tosin jälkimmäinen mieshahmojen kohdalla ei ollut niin kaksinen, mutta annettakoon se nyt vaikka anteeksi. Kielileikit ja eri hahmojen aksentit pitivät mielen korkealla näissä lyhyissä n. 3min jaksoissa. Plussaa lyhyydestä! Olen turtunut 20+min animudurraukseen. :'D

They r cute, don't ya think?

Mutta ettei menisi van länärisöintiin, niin olisi minulla haaveissa joskus toteuttaa cosplay Heart No Kuni No Alicen Jokerista. Mutta tällä hetkellä (hiuksia lukuunottamatta!) hahmo tuntuu kovin värittömältä ja siksi en usko, että olen heti totuttamassa siitä cossia. Mutta oho, onko tämä merkintä vain "haluaisin cossata näitä punapäitä"? Vaikka sitten niin. Onhan minullakin nyt vaihteeksi aika punaiset hiukset. Heh! Toisaalta myös mietin, että jompaankumpaan voisin hyödyntää punaista pitkää peruukkiani, joka on ollut jo hyvän aikaa toimettomana. Ellen äkkiä saksi sitä ja päätä olla Pokémonin Silver. No katsellaan mikä on sen tukan kohtalo joskus myöhemmin.

Joker toivottaa teille kaikkea hyvää... Ehkä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti